Elokuvissa perheyritysten jälkikasvu aloittaa yrityksessä pohjalta eli vaikkapa postin lajittelusta. Vieläkin on ammatteja, joissa harjoitteluaikana perehdytään ”oikeaan työhön”. Rakennusinsinöörien kohdalla puhutaan haalariharjoittelusta, mikä onkin tarpeellista niille, joilla ei ole rakennusalan työkokemusta pohjalla. En tiedä, mitä siihen käytännössä sisältyy. Rakennuslevyjä kantamalla tai pihaa siivoamalla ei välttämättä saa riittävää tuntumaa kirvesmiehen arkeen ja kovinkaan kummoisia kirvesmiehen töitä ei ammattitaidottomalla harjoittelijalla voi teettää. Ajatus on kuitenkin hyvä. Tuleepa työmaa ainakin jollain tavalla tutuksi.
Mikä sitten on sopiva tausta kokonaisarkkitehdille? Pitäisikö meidän jollain tavalla perehtyä ”oikeaan työhön” ennen kuin alamme jakaa viisaita neuvojamme norsunluutornista? Entä mikä on oikeaa työtä? Joidenkin mielestä kaikki esikuntatoiminnot ovat todellisuudesta vieraantuneita tietohallinnosta puhumattakaan. Auttaako harjoittelu niissä? Arkkitehdilla on hyvä olla taustaa työelämästä joitakin vuosia, siitä ovat kaikki yhtä mieltä, mutta miltä alalta? Ennen kuin siirrytään vastaamaan näihin itse asetettuihin kysymyksiin, otetaanpa pari analogiaa lisää.
Koirankasvatus on netissä laajalti keskusteltu aihe. Yksi lista sisälsi joukon neuvoja aloittelevalle kasvattajalle. En ole kasvattanut itse yhtään pentuetta, vaikka minulla kennelnimi onkin, joten kuulun selvästi ”ei tarvii neuvoa kokeneempia”-kategoriaan. Olen käynyt kuitenkin erinäisiä Kennelliiton koulutuksia kasvattamisesta ja perinnöllisyydestä. Ammattitaidon hankkiminen alalla kuin alalla perustuu muiden hankkiman tiedon hyödyntämiseen. Juuri missään ammatissa ei aloiteta tyhjästä. Tietty lukumäärä pentueita on varmaan hyödyllistä kokemusta kasvattajan arkipäivään, mutta perinnöllisyyden suhteen olisi aika surullista, jos kukin tekee ensin ne kokeelliset yli 10 pentuetta ennen kuin voi uskoa periytyykö joku sairaus vai ei. Analogiana arkkitehtuuriin voidaan kysyä, mikä on sopiva määrä miinoja itse poljettavaksi ennen kuin voi kutsua itseään kokeneeksi arkkitehdiksi? Ja olisiko mahdollista toimia arkkitehtina ilman että molemmat jalat on amputoitu vanhojen sotavammojen takia?
Entäpä työnjako? Sukeltajan on hyvä tuntea laitteensa. Veden alla ollaan aika yksin ongelmatilanteessa, joten tuttuus omien välineiden kanssa on turvallisuustekijä. Onko sukeltava meriarkeologi ennemmän sukeltaja vai arkeologi? Missä määrin meriarkeologille on hyödyllistä osallistua laitehuoltoon ja avustaviin töihin? Entä mistä lähtien se on korkeasti koulutetun ihmisen työpanoksen haaskaamista? Myös kokonaisarkkitehtuuria opetetaan korkeakouluissa, voimmeko ajatella, että se pätevöittää ilman pitkää paarustamista IT-alan rutiinitöissä?
Maailma muuttuu. Kun ala saavuttaa kypsyyden alkaa siihen olla myös koulutusta ja itse oppineet veteraanit alkavat väistyä taka-alalle. Tämä on jo nähty monissa IT-alan töissä ja tullaan varmaan näkemään arkkitehtuurissakin vaikkakin nykyiset ammattilaiset ovatkin useimmiten sieltä kokeneemmasta päästä. Paras kombinaatio kokonaisarkkitehtuurin tekemiseen luonnollisesti on tiimi, jossa yhdistyy kokemus ja tuore teoriakoulutus!