Onko teillä jäänyt kokonaisarkkitehtuuri niin hämäräksi, ettei kukaan edes tiedä, mitä sisältöjä on olemassa ja missä niihin pääsee käsiksi? Vai onko arkkitehtuurisisältöä jo liiankin kanssa - mutta toisaalta ei mitään käsitystä siitä, mitä sillä tekee? Tässä kaksi tyypillistä ongelmaa, joihin kokonaisarkkitehtuurisisältöjen kanssa törmää.
Niin kauan kuin on puhuttu kokonaisarkkitehtuurista, on puhuttu myös siitä kuvaannollisesta norsunluutornista, johon jotkut arkkitehdit sulkeutuvat piirtelemään kaavioitaan. Jos arkkitehtuurisisällöille ei etsi selkeitä tarpeita ja käyttäjiä, tuottaa ahkera arkkitehti kyllä yksinäänkin ”kaikkea kivaa”. Aikaa kuluu ja kuvauskanta täyttyy, mutta sisältö jää geneeriseksi ja teoreettiseksi. Vähemmän tuottelias arkkitehti taas ei saa välttämättä mitään tuotoksia julkaisua, jos asiakkaita ja kysyntäpainetta ei ole.
Kannattaa siis miettiä jokaisen kuvauksen osalta, mitkä sen käyttäjät ja käyttötarpeet ovat. Näihin pääsee parhaiten kiinni konkreettisen arkkitehtuurin kuvaamiscasen kautta. Voit ehdottaa esimerkiksi tietyn toiminnallisen alueen nykytilan kuvaamista. Aloita sieltä, missä on kysyntää – kuten alkavia kehityshankkeita. Käyttäjät kannattaa luonnollisesti ottaa myös mukaan kuvaustyöhön – vähintään katselmoimaan, mutta myös kertomaan itse sisällöstä.
Jos lähdet kuvaamaan arkkitehtuuria alusta asti käyttäjän tarpeista, saat myös kuvauksen tarkkuustason ja laajuuden paremmin kohdalleen. Voit aina myös pyytää käyttäjää kertomaan, mitä kuvaus hänen mielestään tarkoittaa. Näin sinulle selviää, onko kuvaus ymmärrettävä.
Myös kokonaisarkkitehtuurin perusinventaarioiden tulee olla hyödyllisiä. Nämä ovat siis luetteloita vaikkapa palveluista, prosesseista, tietojärjestelmistä, teknologioista, ja niin edelleen. Näiden ylläpito on kokonaisarkkitehtuurin perushygieniaa, mutta ei tietenkään kannata inventoida elementtejä, joille ei ole mitään käyttöä.
Arkkitehtuurisisällön tuottaminen ei ole itsetarkoitus.