Pohditaanpa tällä kertaa arkkitehdeille asetettavia odotuksia. Sen lisäksi, että arkkitehdin on oltava analyyttinen ja osaava, edellytetään myös viestintätaitoja. Kuinka suuren määrän odotuksia voimme asettaa yhdelle henkilölle? Emme mahdottomia, siksi kannattaakin katsoa asiaa arkkitehtuuritiimin tasolla. Joku arkkitehdeista voisi olla hyvä viestinnässä ja muut kohtalaisella tasolla.
Arkkitehtuurin kommunikointi on monessa tutkimuksessakin yksi onnistumisen kriteereistä. Tämä on luonnollista, sillä jos kukaan ei tiedä, missä arkkitehtuuri on tai ymmärrä siitä mitään, ei arkkitehtuuri vaikuta mihinkään. Tämä ääripää on helppo huomata toimimattomaksi.
Arkkitehtuurin kuuluu auttaa organisaatiota päätöksenteossa. Päätöksentekijät eivät ole arkkitehteja, joten se, että pystyy kommunikoimaan toisten arkkitehtien kanssa ei riitä, vaan on pystyttävä kommunikoimaan myös päätöksentekijöiden kanssa. Mitä tämän onnistumiseen tarvitaan? Ainakin sitä kuuluisaa vuoropuhelua. Jos arkkitehti tietää päätöksentekijöiden mieltä askarruttavat kysymykset, on helpompi vastata niihin. Vastauksen taas on oltava paljon yksinkertaisempi kuin arkkitehdille tulee mieleen. Arkkitehdit mielellään itse näkevät koko todistusaineiston ja jopa kinastelevat teknisistä yksityiskohdista. Päätöksentekoa varten tarvitaan johtopäätökset, todistusaineistoa ei kukaan ehdi tai jaksa läpikäydä.
Kokonaisarkkitehtuurin onnistuminen edellyttää myös organisaation kypsyystason nostoa. Sen lisäksi, että arkkitehtien on osattava kommunikoida johdon kanssa, auttaa jos johto ymmärtää vähän vaikkapa arkkitehtuurin terminologiaa. Ihan vain osatakseen kysyä oikeita kysymyksiä. Otetaanpa tähän esimerkki väärästä kysymyksestä, mutta hieman eri aihepiiristä. Moni IT-alalla työskentelevä joutuu joskus toimimaan lähipiirinsä help-deskinä. Joku sukulainen saattaa vaikkapa kysyä ”haluan ostaa internetin, mistä sen saa hankittua?”. Tässä kohtaa on luonnollisesti suuri kiusaus vastata, että ensinnäkään internet ei ole myytävänä ja vaikka olisi, niin sinulla tuskin olisi rahaa siihen. Kysyjä ei tietenkään tarkoittanut tätä. Jos kysyjä on tiukkana siitä, että ”ei halua kuulla mitään ylimääräisiä selityksiä, kunhan vastaat kyllä tai ei”, on tilanne hankala. Oikea vastaus asetettuun kysymykseen nimittäin on ”ei”, mutta siihen mitä kysyjä oletti kysyvänsä se on ”kyllä”.
Itsestäänselvyydet ovat haastava asia. Niitä nimittäin ei ole. Oletukset siitä, mitä ”kaikki tietävät” eivät pääosin pidä paikkaansa. Taustaoletukset voi tarvittaessa ohittaa nopeasti toteamuksella ”tämä taisikin olla jo tiedossa?”, mutta usein siinä kohtaa kuulee ensimmäisen kysymyksen. On nimittäin asioita, joista ei olekaan sovittu tai ainakaan niistä ei ole kerrottu kenellekään. Tämä on enemmän koko organisaation kuin arkkitehtuurin ongelma.
Entä pitäisikö onnistumisista ja uusista asioista mellastaa näyttävillä esityksillä ja jopa kiertueella? Tämä on varmaan kultturikysymys. Suomalaisena (ja erityisesti vieläpä ”ei nyt tehrä tästä isompaa numeroo”-hämäläisenä) en oikein innostu iskulauseista tai bannereista enkä muistakaan spektaakkeleista. Mieluummin kuulisin käyttökokemuksia, myös niitä missä kaikki ei mennyt kuin Strömsössä.
Itse asiassa oma haaveeni on, että arkkitehtuuri olisi ”business as usual”, mutta se on pitkän ajan tavoite. Jotta organisaatiossa voi olla töissä tavallisia ihmisiä, joilta ei edellytetä sen koommin sankaritöitä kuin tulipalon sammutusta, on prosessien oltava kunnossa. Ammattimainen toiminta onnistuu ilman ihmeitä. Sen saavuttaminen voi kyllä edellyttää pienen ihmeen.