Coalan kahdeksas vuosi käynnistyy

Uutinen

Työn touhussa tätä ei edes huomaisi, mutta LinkedIn-verkoston kautta paukkuu onnitteluja. Seitsemän vuotta on pitkä aika, moni asia ehtii muuttua. Alussa olimme luonnollisesti tuntematon toimija ja kysyjät ihmettelivätkin ”ai mikä Coala”. Seuraavassa vaiheessa meidät muistettiin, jos Coalan nimi mainittiin. Nykyisin tunnettuutta on jo spontaanisti.

Kokonaisarkkitehtuurin tekeminen ja siihen liittyvät välineet ovat olleet keihäänkärkemme koko Coalan olemassaolon ajan. Välinepuoli on selvässä murrosvaiheessa. Ala on kypsynyt sen verran, että käyttäjien toiveille alkaa olla katetta. Toinen trendi on mallinnustapojen standardoituminen. Standardien tulo on myös asiakkaiden etu. Silloin on mahdollisuus saada arkkitehteja, joiden perusosaaminen on valmiiksi kunnossa.

Se, että yritys pysyy kasvu-uralla taloudellisesti haastavinakin aikoina, ei ole mikään itsestäänselvyys. Pienistä yrityksistä moni jopa lopettaa toimintansa. Näkymät ovat tällä hetkellä hyvät ja odotamme kasvua myös tällä tilikaudella.

Toimimme usein osana verkostoa. Koulutuksemme ovat nykyisin oppia.fi-portaalissa ja julkissektorin tarjouskilpailuissa olemme useimmiten osana jotain ryhmittymää. Verkostoissa on voimaa ja jatkamme ehdottomasti sillä tiellä.

Tilaa uutiskirjeemme tai seuraa kuulumisiamme vaikkapa LinkedIn-profiiliemme kautta. Pysytään kuulolla!

Yhteydenotto